LEHDISTÖTIEDOTE,
Hämeenlinna, 17.1.2010.
Julkaisuvapaa heti
KORHONEN MUKAAN KESKUSTAN PUHEENJOHTAJAKILPAAN
Hämeenlinnalainen Joonas Korhonen on ilmoittanut tavoittelevansa Keskustan puheenjohtajuutta kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa.
Korhonen on 26-vuotias hämeenlinnalainen, joka on aiemmin toiminut Vasemmistoliitossa, ollen vuonna 2007 kansanedustajaehdokkaana ja saaden 429 ääntä. Nykyisin Korhonen on työtön työnhakija ja vapaa kirjoittaja.
- Paine ehdokkaaksi lähtemiseen oli kova, enkä katsonut voivani kieltäytyä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, Korhonen perusteli puheenjohtajaehdokkuuttaan.
- Keskustapuolue tarvitsee vahvan linjanvetäjän, joka johdattaa puolueen uusille urille, hän jatkoi.
Korhonen aikoo palauttaa Keskustan lähelle juuriaan ja tärkeimmäksi asiaksi onkin nostettava heikommin toimeentuleva väestö.
- Myös hallitusyhteistyötä pitää tarkastella kriittisessä valossa. Tarvitsemme nyt laajaa yhteistyötä ja uutta poliittista suuntaa, Korhonen sanoi pohdittaessa hallituskuvioita.
Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan kesäkuussa Lahdessa järjestettävässä puoluekokouksessa.
Lisätiedot:
Joonas Korhonen 044 9477 038
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
lauantai 8. elokuuta 2009
Kohti uutta Forssan ohjelmaa
Ensimmäiseksi taas pahoittelen hieman hidasta päivitystahtia, ei ole yksinkertaisesti ollut mitään asiaa. Koitetaan jatkossa olla aktiivisempia.
Moni on ehdottanut uutta Forssan ohjelmaa ja itselle tuossa tuli mieleen joitakin konkreettisia vaatimuksia, jotka sopisivat uuden punavihreän vasemmiston linjaan ja jotka olisivat sopivan utopistisia, mutta samalla saavutettavissa olevia asioita. Aivan kuten vuonna 1903, jolloin vasemmistolla ei ollut ollenkaan valtaa yhteiskunnassa, voitaisiin silti tulla selkeiden vaatimusten kanssa ulos. Tässä nyt muutamia ideoita:
Arvonlisäverotuksen poistaminen ja korvaaminen ympäristöveroilla
Ei kannata kysyä, että miten tämä tarkalleen järjestetään, sillä en ole taloustieteilijä. Kuitenkin välilliset verot osuvat kaikkein selkeimmin pienituloisiin ja siksi niiden poistamista on tavoiteltava, aivan kuten tehtiin jo 106 vuotta sitten. Ympäristöverotus on tätä päivää ja punavihreyden ideana lienee kuitenkin ihmisten kulutustottumusten ohjaileminen ekologisempaan suuntaan.
Alle 10 000 euron tulot verovapaiksi
Tätä Vasemmistoliitto on joskus aiemminkin vaatinut, joten tietenkin kuuluu listalle.
Kaikki tulot progressiivisen verotuksen piiriin
Pääomatulot, palkkatulot jne. tulisi kaikki olla progressiivisen verotuksen alaisia. Lisäksi on tavoiteltava progression syventämistä, mutta pääasiallisena pointtina on se, ettei työn verotus ole ainakaan kovempaa kuin pääomatulojen verotus on.
Sosiaaliturvan uudistaminen
En tiedä varsinaisesta perustulosta, mutta ainakin kaikki sosiaalituet pitäisi saada yhdeltä luukulta. Lisäksi tulisi mahdollistaa pienet ansiotulot ilman pelkoa sosiaalietuuksien menettämisestä tai niiden vähenemisestä. Toki sosiaalietuuksien tulee olla riittävän suuria, mutta ensimmäisten 200-300 euron tienaamisen ei pitäisi vaikuttaa tukiin millään tavalla. Lisäksi sosiaalietuuksien verottaminen pitäisi lopettaa.
Kunnallisvero progressiiviseksi
Tästäkään ei varmaan kukaan ole eri mieltä, nykyinen valtionverotus kuitenkin vie meitä hiljalleen kohti tasaveroa, koska kunnat ovat pakotettuja nostamaan veroäyriään samaan aikaan kun valtio keventää veroja. Tässä häviävät ainoastaan pienituloiset.
Oppivelvollisuus 12-vuotiseksi
Tästä onkin jo keskusteltu. Mielestäni sopiva voisi olla sellainen malli, jossa koulu aloitettaisiin jonkinlaisella esiopetuksen ja ensimmäisen luokan välimuodolla 6-vuotiaana ja loppuisi toisen asteen päättymiseen 18-vuotiaana.
Pienyrittäjien konkreettinen tukeminen
No tässä nyt tuli mieleen se sama homma kuin tuon kaiken tulon saattamisessa progression piiriin. Siis kaikkien työnantajamaksujen ja verojen tulisi yritysten kohdalla toimia samalla tavalla kuin yksityisilläkin eli pienyrittäjillä maksut ja verot olisivat pienempiä.
30 tunnin työviikko
Vain työtä jakamalla voidaan taata mahdollisimman monille ihmisille oikeus työhön. Lisäksi ihmisten työteho olisi parempi lyhyempien työpäivien ansiosta.
Minimipalkka ja takuupalkka
Olisi pyrittävä saattamaan kaikki työntekijät yleissitovien työehtosopimusten piiriin ja takaamaan 1200-1600 euron suuruinen minimipalkka, jos työ on kokopäiväistä. Lisäksi on säädettävä tuntikohtainen minimipalkka ja vuokratyöntekijöiden takuupalkka
Tässä nyt näitä muutamia konkreettisia ehdotuksia. Saa vapaasti käyttää.
Moni on ehdottanut uutta Forssan ohjelmaa ja itselle tuossa tuli mieleen joitakin konkreettisia vaatimuksia, jotka sopisivat uuden punavihreän vasemmiston linjaan ja jotka olisivat sopivan utopistisia, mutta samalla saavutettavissa olevia asioita. Aivan kuten vuonna 1903, jolloin vasemmistolla ei ollut ollenkaan valtaa yhteiskunnassa, voitaisiin silti tulla selkeiden vaatimusten kanssa ulos. Tässä nyt muutamia ideoita:
Arvonlisäverotuksen poistaminen ja korvaaminen ympäristöveroilla
Ei kannata kysyä, että miten tämä tarkalleen järjestetään, sillä en ole taloustieteilijä. Kuitenkin välilliset verot osuvat kaikkein selkeimmin pienituloisiin ja siksi niiden poistamista on tavoiteltava, aivan kuten tehtiin jo 106 vuotta sitten. Ympäristöverotus on tätä päivää ja punavihreyden ideana lienee kuitenkin ihmisten kulutustottumusten ohjaileminen ekologisempaan suuntaan.
Alle 10 000 euron tulot verovapaiksi
Tätä Vasemmistoliitto on joskus aiemminkin vaatinut, joten tietenkin kuuluu listalle.
Kaikki tulot progressiivisen verotuksen piiriin
Pääomatulot, palkkatulot jne. tulisi kaikki olla progressiivisen verotuksen alaisia. Lisäksi on tavoiteltava progression syventämistä, mutta pääasiallisena pointtina on se, ettei työn verotus ole ainakaan kovempaa kuin pääomatulojen verotus on.
Sosiaaliturvan uudistaminen
En tiedä varsinaisesta perustulosta, mutta ainakin kaikki sosiaalituet pitäisi saada yhdeltä luukulta. Lisäksi tulisi mahdollistaa pienet ansiotulot ilman pelkoa sosiaalietuuksien menettämisestä tai niiden vähenemisestä. Toki sosiaalietuuksien tulee olla riittävän suuria, mutta ensimmäisten 200-300 euron tienaamisen ei pitäisi vaikuttaa tukiin millään tavalla. Lisäksi sosiaalietuuksien verottaminen pitäisi lopettaa.
Kunnallisvero progressiiviseksi
Tästäkään ei varmaan kukaan ole eri mieltä, nykyinen valtionverotus kuitenkin vie meitä hiljalleen kohti tasaveroa, koska kunnat ovat pakotettuja nostamaan veroäyriään samaan aikaan kun valtio keventää veroja. Tässä häviävät ainoastaan pienituloiset.
Oppivelvollisuus 12-vuotiseksi
Tästä onkin jo keskusteltu. Mielestäni sopiva voisi olla sellainen malli, jossa koulu aloitettaisiin jonkinlaisella esiopetuksen ja ensimmäisen luokan välimuodolla 6-vuotiaana ja loppuisi toisen asteen päättymiseen 18-vuotiaana.
Pienyrittäjien konkreettinen tukeminen
No tässä nyt tuli mieleen se sama homma kuin tuon kaiken tulon saattamisessa progression piiriin. Siis kaikkien työnantajamaksujen ja verojen tulisi yritysten kohdalla toimia samalla tavalla kuin yksityisilläkin eli pienyrittäjillä maksut ja verot olisivat pienempiä.
30 tunnin työviikko
Vain työtä jakamalla voidaan taata mahdollisimman monille ihmisille oikeus työhön. Lisäksi ihmisten työteho olisi parempi lyhyempien työpäivien ansiosta.
Minimipalkka ja takuupalkka
Olisi pyrittävä saattamaan kaikki työntekijät yleissitovien työehtosopimusten piiriin ja takaamaan 1200-1600 euron suuruinen minimipalkka, jos työ on kokopäiväistä. Lisäksi on säädettävä tuntikohtainen minimipalkka ja vuokratyöntekijöiden takuupalkka
Tässä nyt näitä muutamia konkreettisia ehdotuksia. Saa vapaasti käyttää.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Toisten Suomi
Joskus pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja jaksaa kirjoittaa tänne kirjoituksia, mutta minkäs voi kun laiskottaa. Ja mitään sanottavaakaan ei ole näemmä ollut, kun ei ole ollut palavaa tarvetta julistaa sanomisiaan.
Kävinpä ilmoittautumassa tällä viikolla iltalukioon. Aikanaan jäi lukio kesken ja lupasin itselleni, että hoidan ylioppilastodistuksen ennen kuin täytän 30 vuotta. Tässä alkoi jo hieman kiirettä pitämään ja siksi oli tartuttava härkää sarvista. Lupasivat, että joulukuussa pitäisi todistus tulla kouraan, kunhan hoidan hommat kunnolla. Mikäs siinä, ei muuta kuin vääntämään. Työtä riittää jo siinäkin.
Todellinen syy oli kyllä siinä, että tämän hetken työtilanne on suoraan sanoen perseestä. Ja ihan oman mielenterveydenkin kannalta on parempi tehdä jotain hyödyllistä. Lisäksi sain tässä Hämeenlinnan Viikkouutisilta futiskolumnistin homman ja siitähän se idea lähti, että jos sitä ainakin yrittäisi jonain päivänä ittesä elättämistä suomen kielellä. Ehkä kuitenkin jotain kouluja on hyvä käydä, kun en mikään superlahjakkuus ole kirjoittajana. Laman aikana on myös hyvä opiskella, nousukaudelle sitten töihin ja halpojen asuntojen kimppuun.
Ja vaikka ikuisesti katson olevani työväenluokkaa, niin totesin että meikäläistä ei ole luotu duunariksi. Ja en todellakaan väheksy yhtäkään työläistä, surettaa lisääntyvä työttömyys ja epävarmuus työelämässä. Työväenluokkaisuus ei ole kiinni sosioekonomisesta asemasta, se on asenteesta kiinni. Ja siitä pidän kiinni, vaikka olisin töissä ihan missä vaan.
Ja jos sitä toimittajaksikin ittesä saisi koulutettua, niin ehkäpä sitä voisi yrittää edes pikkuisen kiinnittää siihen meidän Suomeemme. Siihen Suomeen, jossa kaikilla ei ole niin helppoa. Siihen Suomeen joka maksaa yritysten ja poliitikkojen virheistä. Siihen Suomeen joka on vain numeroita tilastoissa. Siihen Suomeen joka on minun Suomeni.
Ehkä me emme ole niitä tilastojen valossa parhaita kansalaisia, mutta ihan samanarvoisia ihmisiä me olemme silti.
Kävinpä ilmoittautumassa tällä viikolla iltalukioon. Aikanaan jäi lukio kesken ja lupasin itselleni, että hoidan ylioppilastodistuksen ennen kuin täytän 30 vuotta. Tässä alkoi jo hieman kiirettä pitämään ja siksi oli tartuttava härkää sarvista. Lupasivat, että joulukuussa pitäisi todistus tulla kouraan, kunhan hoidan hommat kunnolla. Mikäs siinä, ei muuta kuin vääntämään. Työtä riittää jo siinäkin.
Todellinen syy oli kyllä siinä, että tämän hetken työtilanne on suoraan sanoen perseestä. Ja ihan oman mielenterveydenkin kannalta on parempi tehdä jotain hyödyllistä. Lisäksi sain tässä Hämeenlinnan Viikkouutisilta futiskolumnistin homman ja siitähän se idea lähti, että jos sitä ainakin yrittäisi jonain päivänä ittesä elättämistä suomen kielellä. Ehkä kuitenkin jotain kouluja on hyvä käydä, kun en mikään superlahjakkuus ole kirjoittajana. Laman aikana on myös hyvä opiskella, nousukaudelle sitten töihin ja halpojen asuntojen kimppuun.
Ja vaikka ikuisesti katson olevani työväenluokkaa, niin totesin että meikäläistä ei ole luotu duunariksi. Ja en todellakaan väheksy yhtäkään työläistä, surettaa lisääntyvä työttömyys ja epävarmuus työelämässä. Työväenluokkaisuus ei ole kiinni sosioekonomisesta asemasta, se on asenteesta kiinni. Ja siitä pidän kiinni, vaikka olisin töissä ihan missä vaan.
Ja jos sitä toimittajaksikin ittesä saisi koulutettua, niin ehkäpä sitä voisi yrittää edes pikkuisen kiinnittää siihen meidän Suomeemme. Siihen Suomeen, jossa kaikilla ei ole niin helppoa. Siihen Suomeen joka maksaa yritysten ja poliitikkojen virheistä. Siihen Suomeen joka on vain numeroita tilastoissa. Siihen Suomeen joka on minun Suomeni.
Ehkä me emme ole niitä tilastojen valossa parhaita kansalaisia, mutta ihan samanarvoisia ihmisiä me olemme silti.
perjantai 27. helmikuuta 2009
Asioita, jotka aion tehä viä joskus
No niin, eipä mulla ole muutakaan asiaa ole, joten kirjoitan tällaista sontaa. Kerron muutaman jutun, mitkä teen viä elämäni aikana. Ennen niiden toteutumista en täältä poistu, häh hää.
Päästä ylioppilaaksi ennen kuin täytän 30 vuotta. Vielä on neljä vuotta aikaa. Helppoa ku lapsen hakkaaminen.
Aion hankkia itselleni myös akateemisen loppututkinnon, minusta tulee hurja maisterismies ja sitte leikin tärkeetä niitten papereitteni kanssa kun paistan hampurilaisia mäkkärissä. Jes!
Nähdä FC Hämeenlinnan pelaavan uudestaan Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Kirjoittaa Hannu Taanilan elämänkerran, en kylläkään tiä koko miehestä mitään, siksi se oiskin hyvä tavoite.
Asua ulkomailla.
Saada jälkeläisiä, hieman epäilen, pitäis kai ensin saada naistakin.
Elättää itseni suomen kielellä.
Käydä Livornossa.
Nähä Suomi arvokisoissa.
Saada kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan ja jättää menemättä sinne.
Päästä mahdollisimman lähelle taloudellista riippumattomuutta.
Uskoa ihmisiin.
Päästä ylioppilaaksi ennen kuin täytän 30 vuotta. Vielä on neljä vuotta aikaa. Helppoa ku lapsen hakkaaminen.
Aion hankkia itselleni myös akateemisen loppututkinnon, minusta tulee hurja maisterismies ja sitte leikin tärkeetä niitten papereitteni kanssa kun paistan hampurilaisia mäkkärissä. Jes!
Nähdä FC Hämeenlinnan pelaavan uudestaan Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Kirjoittaa Hannu Taanilan elämänkerran, en kylläkään tiä koko miehestä mitään, siksi se oiskin hyvä tavoite.
Asua ulkomailla.
Saada jälkeläisiä, hieman epäilen, pitäis kai ensin saada naistakin.
Elättää itseni suomen kielellä.
Käydä Livornossa.
Nähä Suomi arvokisoissa.
Saada kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan ja jättää menemättä sinne.
Päästä mahdollisimman lähelle taloudellista riippumattomuutta.
Uskoa ihmisiin.
perjantai 6. helmikuuta 2009
Haistakaa paska koko valtiovalta
Olenpa ollu tässä lähemmäs viikon kipeenä ja nyt olo on alkanut parantumaan vasta, mutta viikon aikana kyllä harmitti todella paljon. Ei oikein tiennyt kelle olisin vihainen, joten päätin syyttää aikamme muovisinta tuotetta. Haista paska Jyrki Katainen. Olet aivan perseestä, sua ei jaksa, ei kuunnella ja vielä vähemmän lukea sinun käsittämättömän huonoja tekstejäsi. En ees ymmärrä miten tuollainen evoluution täyskäännös voi olla Suomen valtiovarainministerinä. Mene vittuun!
Matti Vanhasta ei jaksa ees haukkua, se on niin säälittävä. Alexander Stubb on muuten vaan pihalla ja Tarja Cronberg aiheuttaa joka kerta oksennusreaktion, kun avaa suunsa. Kuinka ihminen voi räpyttää silmiään 150 kertaa minuutissa? Jutta Urpilainen on muuten vaan ihan vitsi, sedät kertoo mitä Jutan pitää tehdä, näin se demareiden nuorennusleikkaus toimii. Suosittelisin Iisakkia puheenjohtajaksi, ainoa meikäläisen hikisiä sukkia karismaattisempi alle 50-vuotias demari Suomessa.
Jussi Halla-aho on friikki. Siis sellainen nörtti, jolle naurettiin koulussa. No onhan Jussi saanut rikkaan vaimon ja perintökämpän, josta voi spämmätä muka-analyyttista paskaansa maailmalle. Toki parhaaseen stalinistiseen tyyliin Halla-aho valitsee lähteensä ja käyttää niitä hyvin rajoitetusti. Tosin suurin osa energiasta taitaa mennä näppäimistön pyyhkimiseen kuolasta. En kyllä pysty ymmärtämään, että miksi tuollaista hikistä nörttispämmäriä äänestää niin moni suomalainen. Tervetuloa 2000-luvulle juntti, stalinismi ei ole tän vuosituhannen aate toivottavasti.
Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero. Jos Veikko Vennamo saisi kuulla millaista politiikkaa hänen nimissään tehdään, niin kyllä miesvainaa pyörisi haudassaan melkoiseen tahtiin. Mies, joka asutti puoli miljoonaa pakolaista Suomeen paikallisten vastustuksesta huolimatta, tuskin hyväksyisi nykyistä maahanmuuttajavihamielistä linjaa. Veikko Vennamo, joka puolusti vähävaraisia ihmisiä, tuskin olisi kääntänyt selkäänsä lähes kaikkensa menettäneille. Timo Soini on sen tehnyt, vain saadakseen valtaa. Säälittävä populisti.
Sääli, että Veikko Vennamon nimeä loataan tuolla tavalla. Vennamo on kuitenkin ainoa suomalainen, jolle olisi kuulunut myöntää Nobelin rauhanpalkinto karjalaisevakkojen asuttamisesta. Jussi Halla-aho ja Timo Soini eivät ansaitse edes tulla mainituksi Veikko Vennamon yhteydessä. Työväen asiahan nyt ei ole esimerkiksi Halla-ahoa koskaan kiinnostanut. Ja miksi olisikaan? Onhan se mukavampi kirjoittaa maahanmuuttokriittistä blogiaan Eirasta perintökämpästään. Siinä ei paljon duunari käy mielessä.
Ai niin, haistakaa paska.
Matti Vanhasta ei jaksa ees haukkua, se on niin säälittävä. Alexander Stubb on muuten vaan pihalla ja Tarja Cronberg aiheuttaa joka kerta oksennusreaktion, kun avaa suunsa. Kuinka ihminen voi räpyttää silmiään 150 kertaa minuutissa? Jutta Urpilainen on muuten vaan ihan vitsi, sedät kertoo mitä Jutan pitää tehdä, näin se demareiden nuorennusleikkaus toimii. Suosittelisin Iisakkia puheenjohtajaksi, ainoa meikäläisen hikisiä sukkia karismaattisempi alle 50-vuotias demari Suomessa.
Jussi Halla-aho on friikki. Siis sellainen nörtti, jolle naurettiin koulussa. No onhan Jussi saanut rikkaan vaimon ja perintökämpän, josta voi spämmätä muka-analyyttista paskaansa maailmalle. Toki parhaaseen stalinistiseen tyyliin Halla-aho valitsee lähteensä ja käyttää niitä hyvin rajoitetusti. Tosin suurin osa energiasta taitaa mennä näppäimistön pyyhkimiseen kuolasta. En kyllä pysty ymmärtämään, että miksi tuollaista hikistä nörttispämmäriä äänestää niin moni suomalainen. Tervetuloa 2000-luvulle juntti, stalinismi ei ole tän vuosituhannen aate toivottavasti.
Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero. Jos Veikko Vennamo saisi kuulla millaista politiikkaa hänen nimissään tehdään, niin kyllä miesvainaa pyörisi haudassaan melkoiseen tahtiin. Mies, joka asutti puoli miljoonaa pakolaista Suomeen paikallisten vastustuksesta huolimatta, tuskin hyväksyisi nykyistä maahanmuuttajavihamielistä linjaa. Veikko Vennamo, joka puolusti vähävaraisia ihmisiä, tuskin olisi kääntänyt selkäänsä lähes kaikkensa menettäneille. Timo Soini on sen tehnyt, vain saadakseen valtaa. Säälittävä populisti.
Sääli, että Veikko Vennamon nimeä loataan tuolla tavalla. Vennamo on kuitenkin ainoa suomalainen, jolle olisi kuulunut myöntää Nobelin rauhanpalkinto karjalaisevakkojen asuttamisesta. Jussi Halla-aho ja Timo Soini eivät ansaitse edes tulla mainituksi Veikko Vennamon yhteydessä. Työväen asiahan nyt ei ole esimerkiksi Halla-ahoa koskaan kiinnostanut. Ja miksi olisikaan? Onhan se mukavampi kirjoittaa maahanmuuttokriittistä blogiaan Eirasta perintökämpästään. Siinä ei paljon duunari käy mielessä.
Ai niin, haistakaa paska.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Nuori, älä liity puolueeseen
Jokainen meistä on varmasti kuullut Orwellin kirjasta Eläinten vallankumous. Kirjan loppukohtauksessahan pohditaan sitä, että kuka on ihminen ja kuka on sika, niin samankaltaisiksi he ovat keskenään muuttuneet. Samoin on politiikassakin.
Outi Ojala sanoi kansanedustajakautensa lopulla, että mitä paremmaksi tulee politiikassa, sitä kauemmaksi on etääntynyt kansalaisten elämästä. Se on varmasti totta. Politiikka vääristää ihmisten maailmankuvaa ja merkitystä saavat aivan toissijaiset asiat. Mitä syvemmälle politiikan kiemuroihin ajautuu, sitä vääristyneemmäksi oma maailmankuva muuttuu.
Barack Obamasta tuli Yhdysvaltain presidentti, kun hän julisti muutosta. Niinistöstä meinasi tulla Suomen presidentti ja Persut ovat vahvassa myötätuulessa. Ihmiset kaipaavat muutosta. Ja tällä kertaa ei ole kyse poliittisen linjan muuttamisesta, vaan toimintatapojen muutoksesta. Poliittista linjaa ei voi muuttaa, ellei toimintatapoja ole muutettu ennen sitä.
Itselleni suurin järkytys aikanaan oli Vasemmistonuorten liittokokous 2003. Olin luullut, että Vasemmistonuoret olisi tuore ja raikas poliittinen järjestö. Ja paskan vitut. Kaikkea muuta, ihan samanlaista kähmintää ja kyräilyä kuin kaikkialla muuallakin. Tuollaisessa toimintakulttuurissa menestyäkseen on oltava helvetin kova ihminen tai tehtävä itselleen jatkuvasti henkistä väkivaltaa. Ja tämän takia en voi suositella kenellekään osallistumista politiikkaan, vielä vähemmän puoluepolitiikkaan.
Ja vaikka sanonkin Vasemmistonuorten toimintakulttuuria surkeaksi, on se silti parhaasta päästä puoluekenttää, myöskin toimintatavoiltaan. Ei se silti poista vasemmiston ongelmia, vaikka muualla toimittaisiinkin vielä surkeammin (Vasemmistoliiton toimintakulttuuria ei varmaan ees kannata nostaa tähän näin, se on yksiselitteisesti perseestä). On turha haikailla muutosta eduskunnan kokoonpanoon tai maamme poliittiseen linjaan, jos poliittista kulttuuria ei heitetä kerralla romukoppaan
Tällä hetkellähän politiikassa menestymiseen tarvitaan paksu nahka, korkeintaan keskinkertainen älykkyys ja kyky verkostoitua ja kyky jauhaa paskaa toisista ihmisistä. Asioitahan ei toisille ihmisille sanota suoraan. Pahin vihollinen on se samaa linjaa ajava tyyppi samoilta seuduilta. Sen lisäksi 98 prosenttia poliitikoista on aivan saatanan tylsiä tyyppejä.
En toki halua yleistää tätä koskemaan jokaista poliitikkoa. On onneksi vielä olemassa muutama poliitikko, jotka jaksavat toimia tuossa vittumaisessa toimintaympäristössä ja silti ovat säilyttäneet idealisminsa. Harvassa he ovat ja usein he ovat näitä ihmisiä, joista ei politiikassa hirveästi pidetä, koska he osaavat asiat usein muita paremmin ja oppivat nopeammin. Heitä pidetään usein ylimielisinä, koska eivät joka asiaa jaksa vääntää rautalangasta. He eivät osaa kerätä ympärilleen suurta porukkaa ja tuntuvat lopulta olevan yksin.
Laitan toivoni tällaisiin poliitikkoihin.
Outi Ojala sanoi kansanedustajakautensa lopulla, että mitä paremmaksi tulee politiikassa, sitä kauemmaksi on etääntynyt kansalaisten elämästä. Se on varmasti totta. Politiikka vääristää ihmisten maailmankuvaa ja merkitystä saavat aivan toissijaiset asiat. Mitä syvemmälle politiikan kiemuroihin ajautuu, sitä vääristyneemmäksi oma maailmankuva muuttuu.
Barack Obamasta tuli Yhdysvaltain presidentti, kun hän julisti muutosta. Niinistöstä meinasi tulla Suomen presidentti ja Persut ovat vahvassa myötätuulessa. Ihmiset kaipaavat muutosta. Ja tällä kertaa ei ole kyse poliittisen linjan muuttamisesta, vaan toimintatapojen muutoksesta. Poliittista linjaa ei voi muuttaa, ellei toimintatapoja ole muutettu ennen sitä.
Itselleni suurin järkytys aikanaan oli Vasemmistonuorten liittokokous 2003. Olin luullut, että Vasemmistonuoret olisi tuore ja raikas poliittinen järjestö. Ja paskan vitut. Kaikkea muuta, ihan samanlaista kähmintää ja kyräilyä kuin kaikkialla muuallakin. Tuollaisessa toimintakulttuurissa menestyäkseen on oltava helvetin kova ihminen tai tehtävä itselleen jatkuvasti henkistä väkivaltaa. Ja tämän takia en voi suositella kenellekään osallistumista politiikkaan, vielä vähemmän puoluepolitiikkaan.
Ja vaikka sanonkin Vasemmistonuorten toimintakulttuuria surkeaksi, on se silti parhaasta päästä puoluekenttää, myöskin toimintatavoiltaan. Ei se silti poista vasemmiston ongelmia, vaikka muualla toimittaisiinkin vielä surkeammin (Vasemmistoliiton toimintakulttuuria ei varmaan ees kannata nostaa tähän näin, se on yksiselitteisesti perseestä). On turha haikailla muutosta eduskunnan kokoonpanoon tai maamme poliittiseen linjaan, jos poliittista kulttuuria ei heitetä kerralla romukoppaan
Tällä hetkellähän politiikassa menestymiseen tarvitaan paksu nahka, korkeintaan keskinkertainen älykkyys ja kyky verkostoitua ja kyky jauhaa paskaa toisista ihmisistä. Asioitahan ei toisille ihmisille sanota suoraan. Pahin vihollinen on se samaa linjaa ajava tyyppi samoilta seuduilta. Sen lisäksi 98 prosenttia poliitikoista on aivan saatanan tylsiä tyyppejä.
En toki halua yleistää tätä koskemaan jokaista poliitikkoa. On onneksi vielä olemassa muutama poliitikko, jotka jaksavat toimia tuossa vittumaisessa toimintaympäristössä ja silti ovat säilyttäneet idealisminsa. Harvassa he ovat ja usein he ovat näitä ihmisiä, joista ei politiikassa hirveästi pidetä, koska he osaavat asiat usein muita paremmin ja oppivat nopeammin. Heitä pidetään usein ylimielisinä, koska eivät joka asiaa jaksa vääntää rautalangasta. He eivät osaa kerätä ympärilleen suurta porukkaa ja tuntuvat lopulta olevan yksin.
Laitan toivoni tällaisiin poliitikkoihin.
torstai 22. tammikuuta 2009
Suisto
Jahas, tarkoitus oli hieman useammin tätä plokia päivitellä, mutta kaiken muun ylivoima on sitten vienyt mielenkiinnon kirjoittamisesta. Eipä tässä nyt sen kummempia ole maailmassa tapahtunutkaan, jotain raketteja ovat lähetelleet tuolla Lähi-idässä ja vastapainoksi toinen puoli tuhosi raketin lähettäjien asuinalueen kokonaan. Ei sillä, että rakettien lähettäminenkään fiksua olisi, mutta joku roti sentään noihin kostotoimenpiteisiin. Eipä niistä sen enempää.
Olen ollut aivan haltioissani uutena vuotena Hämeenlinnaan avatusta Suisto-klubista. Paikka on jotain sellaista, mitä Hämeenlinnaan on haluttu jo vuosia, mutta innokkaita puuhamiehiä ei ole löytynyt, eikä kyllä aina asiakkaitakaan. Nyt toivottavasti on muutosta ilmassa, paikka on mitä mainioin illanistujaisiin ja musiikin kuunteluun. Myös sellaisen musiikin kuunteluun, joka ei vedä Verkatehdasta tai Sirkusta täyteen joka kerta, sellaisia paikkoja ei ole koskaan liikaa.
Eilen olin kuuntelemassa Alaska Kalasta ja Frankifieria Suistolla ja huomasin, että klubilla on panostettu olennaisimpaan. Akustiikka on loistava ja tila on suunniteltu niin, että tunnelmaa ei tarvitse edes hirveästi luoda, se syntyy lähes itsestään. Tämäkin on yksi syy, miksi Suistolle on pakko toivoa menestystä, kyseessä ei ole mikään suuri bisnes, vaan se on syntynyt rakkaudesta musiikkia ja klubikulttuuria kohtaan. Tosin ei kukaan tappiolla moiseen yritykseen lähde, joten toivotaan että yrittäjille jää käteen muutakin kuin laskuja.
Nyt vain toivotaan, että hämeenlinnalaiset jaksavat käydä Suistolla tulevaisuudessakin. Ainakin paikalle buukatut esiintyjät vaikuttavat kovatasoisilta. Ehkä tulevaisuudessa voimme Hämeenlinnassa elvistellä muullakin kuin Ämyllä, ehkä Hämeenlinna on kymmenen vuoden päästä tunnettu Suomen vaihtoehtokulttuurin kehtona.
Ehdottomasti vuosikymmenen kulttuuriteko Hämeenlinnassa.
Olen ollut aivan haltioissani uutena vuotena Hämeenlinnaan avatusta Suisto-klubista. Paikka on jotain sellaista, mitä Hämeenlinnaan on haluttu jo vuosia, mutta innokkaita puuhamiehiä ei ole löytynyt, eikä kyllä aina asiakkaitakaan. Nyt toivottavasti on muutosta ilmassa, paikka on mitä mainioin illanistujaisiin ja musiikin kuunteluun. Myös sellaisen musiikin kuunteluun, joka ei vedä Verkatehdasta tai Sirkusta täyteen joka kerta, sellaisia paikkoja ei ole koskaan liikaa.
Eilen olin kuuntelemassa Alaska Kalasta ja Frankifieria Suistolla ja huomasin, että klubilla on panostettu olennaisimpaan. Akustiikka on loistava ja tila on suunniteltu niin, että tunnelmaa ei tarvitse edes hirveästi luoda, se syntyy lähes itsestään. Tämäkin on yksi syy, miksi Suistolle on pakko toivoa menestystä, kyseessä ei ole mikään suuri bisnes, vaan se on syntynyt rakkaudesta musiikkia ja klubikulttuuria kohtaan. Tosin ei kukaan tappiolla moiseen yritykseen lähde, joten toivotaan että yrittäjille jää käteen muutakin kuin laskuja.
Nyt vain toivotaan, että hämeenlinnalaiset jaksavat käydä Suistolla tulevaisuudessakin. Ainakin paikalle buukatut esiintyjät vaikuttavat kovatasoisilta. Ehkä tulevaisuudessa voimme Hämeenlinnassa elvistellä muullakin kuin Ämyllä, ehkä Hämeenlinna on kymmenen vuoden päästä tunnettu Suomen vaihtoehtokulttuurin kehtona.
Ehdottomasti vuosikymmenen kulttuuriteko Hämeenlinnassa.
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Pakko kirjoittaa
Jollekin se on laulaminen, jollekin soittaminen. Joku toinen laulaa, joku tanssii, joku pelaa futista. Yksi esiintyy näytelmissä ja kolmas toimii politiikassa. Jokainen tarvitsee kanavan itsensä ilmaisemiseen. Jotain mihin on intohimoa enemmän kuin mihinkään muuhun.
Minulle se on kirjoittaminen.
Ei sillä, että tarvitsisi olla mikään superlahjakkuus siinä millä itseään ilmaisee, mutta tärkeää on kokea se osaksi itseään ja omimmaksi tavaksi ilmaista itseään. Sen tiedän, että kirjoittaminen on osa identiteettiäni, on pakko jotain tekstiä vääntää johonkin joka päivä. Ei väliä, vaikka se olisi ärveetä paskaa, aika usein se onkin, mutta silloin on todennäköisempää tehdä joku loistava oivallus.
Ja kirjoittaminen on ainoa tapa, jolla osaan ilmaista itseäni, tunteitani ja ajatuksiani riittävän selkeästi. Joskus en osaa ajatella selkeästi, joten teksti ei ole selkeä. Se ei ole silloin tarkoitettukaan selkeäksi. Olisi typerä kirjoittaa selkeästi epäselvä ajatus. Mutta en myöskään osaa sanoa asioita muutenkaan kuin kirjoittamalla. Kovasti yritän oppia ihan todelliseen kommunikointiin, mutta on helppo peittää todellinen minänsä sen kuoren alle. Kirjoittaessa itsensä pettäminen ei onnistu, eikä sille ole tarvetta.
Kun löytää todellisen intohimonsa, niin siihen syntyy riippuvuus ja ilman sitä ei tunne elävänsä. On vain pakko kirjoittaa, lenkkeillä, laulaa, soittaa tai mitä tahansa sitä tekeekin. Ja se tunne, se on jotain mitä ei voi saada mistään muualta ja sen tietää itsekin.
Todellisuudessa mulla oli pää ihan tyhjä, mutta aattelin että plokia on hyvä päivittää väliin, ettei tule hirvittäviä taukoja. Joten kirjoitin.
Minulle se on kirjoittaminen.
Ei sillä, että tarvitsisi olla mikään superlahjakkuus siinä millä itseään ilmaisee, mutta tärkeää on kokea se osaksi itseään ja omimmaksi tavaksi ilmaista itseään. Sen tiedän, että kirjoittaminen on osa identiteettiäni, on pakko jotain tekstiä vääntää johonkin joka päivä. Ei väliä, vaikka se olisi ärveetä paskaa, aika usein se onkin, mutta silloin on todennäköisempää tehdä joku loistava oivallus.
Ja kirjoittaminen on ainoa tapa, jolla osaan ilmaista itseäni, tunteitani ja ajatuksiani riittävän selkeästi. Joskus en osaa ajatella selkeästi, joten teksti ei ole selkeä. Se ei ole silloin tarkoitettukaan selkeäksi. Olisi typerä kirjoittaa selkeästi epäselvä ajatus. Mutta en myöskään osaa sanoa asioita muutenkaan kuin kirjoittamalla. Kovasti yritän oppia ihan todelliseen kommunikointiin, mutta on helppo peittää todellinen minänsä sen kuoren alle. Kirjoittaessa itsensä pettäminen ei onnistu, eikä sille ole tarvetta.
Kun löytää todellisen intohimonsa, niin siihen syntyy riippuvuus ja ilman sitä ei tunne elävänsä. On vain pakko kirjoittaa, lenkkeillä, laulaa, soittaa tai mitä tahansa sitä tekeekin. Ja se tunne, se on jotain mitä ei voi saada mistään muualta ja sen tietää itsekin.
Todellisuudessa mulla oli pää ihan tyhjä, mutta aattelin että plokia on hyvä päivittää väliin, ettei tule hirvittäviä taukoja. Joten kirjoitin.
torstai 8. tammikuuta 2009
Paskat housussa
Minulla on joskus ollut kausia, kun menee vähän turhan lujaa. Menin vain, enkä miettinyt tulevaisuutta, luulin että kaikki jatkuu valoisana, eikä ongelmia voi tulla näköpiiriin. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin kohtaa todellisuuden. Sitä todellisuuden kohtaamista voi pitkittää eri tavoin, vippaa sieltä ja täältä. Vähän peittelee jälkiään, mutta mitä se auttaa? Mitä pidemmälle sitä viivyttää, sitä pahemmin se iskee vasten kasvoja.
Yhden ihmisen katastrofi ei ole mikään maailman suurin tapahtuma, ellei se tapahdu itselle. Nyt on kuitenkin edessä todella syvä lama, ehkäpä syvempi kuin 1990-luvun alussa. Sitä ei vielä myönnetä, eikä sitä saa kuulemma ruokkia, mutta paniikki on selvästi iskenyt. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Älä ruoki lamaa -sivusto, joka on perustettu laman torjumiseksi. Tarkoituksena on kehottaa ihmisiä jatkamaan kulutusta normaalisti ja pitämään talouden rattaat pyörimässä.
Anteeksi nyt vaan, te olette myöhässä. Arvioni mukaan sellaiset kymmenen vuotta. Kun Suomen talous lähti 1990-luvun puolivälin jälkeen nousuun , olisi valtionjohdossa pitänyt osata varoittaa yli varojensa elämisestä. Ja olisin kuvitellut, että lama-ajan lapset olisivat oppineet säästeliäisyyteen ja välttämään ainakin typeriä riskejä. No, en minä, eikä näemmä kukaan muukaan oppinut. Asuntojen hinnat ovat jatkaneet nousuaan yli kymmenen vuotta ja ihmisillä on ollut usko ikuiseen kasvuun. Ei edes tieto tulevasta laskusuhdanteesta ole estänyt elämään yli varojensa. Ja pankeilla ei ole taaskaan ollut yhteiskuntavastuusta tietoakaan, lainaa on myönnetty liian heppoisin perustein ja liian paljon.
Pankit ovat tehneet lähes samat virheet kuin viimeksi, elinkeinoelämä on lietsonut katteetonta uskoa talouden ikuisesta kasvusta ja hyväuskoinen kansa on mennyt ansaan. Ja nyt on jo varmaa, että häviäjiä ovat ne, joilla on kaikkein vähiten. Aivan kuten viimeksikin. Nyt on todellakin paskat housussa ja todellisuutta yritetään pakoilla mitä erikoisemmin keinoin. Asuntoministeri Jan Vapaavuori tarkoittaa varmasti hyvää ehdottaessaan, että valtio osittain takaisi työttömiksi jäävien asuntovelallisten lainan. Itse vain näen todennäköisimpänä vaihtoehtona sen, että keinotekoisesti pidetään asuntojen hinnat ylhäällä, kysynnän ja tarjonnan lakia vääristäen.
Väärää asuntopolitiikkaa on tehty pitkään, mutta tämä ei tule kuin siirtämään ongelmaa, todellista ratkaisua siitä ei ole. Nyt pitää vaikka velkarahalla satsata julkisiin investointeihin ja panostettava runsaalla kädellä vuokra-asuntotuotantoon. Vuokrien hinnat ovat nyt jo omistusasuntoihin nähden aivan liian korkealla ja Vapaavuoren ehdotus ei ainakaan tule laskemaan vuokra-asuntojen kysyntää. Todennäköisesti edessä on vuokrien jyrkkä nousu, eikä omistusasuntojenkaan hinnassa ole odotettavissa laskua.
Tässä hommassa ikävin puoli on se, että asuntovelalliset häviävät joka tapauksessa. Ongelma on vuokrasääntelyn puuttuminen ja liian vähäinen vuokra-asuntotuotanto jo pitkältä ajalta. Lisäksi voidaan kyllä kysyä kuluttajienkin vastuuta, että mikä on se logiikka, joka ajaa elämään yli varojensa. Ja nyt ei ole kyse mistään pikavipistä tai osamaksulla ostetusta tietokoneesta, vaan asunnosta, josta on maksettu tolkutonta ylihintaa.
Pankit ja elinkeinoelämä mokasivat, vastuu siirtyy veronmaksajille. Tässä maailmassa ei ole yksityisiä tappioita eikä yhteisiä voittoja.
Yhden ihmisen katastrofi ei ole mikään maailman suurin tapahtuma, ellei se tapahdu itselle. Nyt on kuitenkin edessä todella syvä lama, ehkäpä syvempi kuin 1990-luvun alussa. Sitä ei vielä myönnetä, eikä sitä saa kuulemma ruokkia, mutta paniikki on selvästi iskenyt. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Älä ruoki lamaa -sivusto, joka on perustettu laman torjumiseksi. Tarkoituksena on kehottaa ihmisiä jatkamaan kulutusta normaalisti ja pitämään talouden rattaat pyörimässä.
Anteeksi nyt vaan, te olette myöhässä. Arvioni mukaan sellaiset kymmenen vuotta. Kun Suomen talous lähti 1990-luvun puolivälin jälkeen nousuun , olisi valtionjohdossa pitänyt osata varoittaa yli varojensa elämisestä. Ja olisin kuvitellut, että lama-ajan lapset olisivat oppineet säästeliäisyyteen ja välttämään ainakin typeriä riskejä. No, en minä, eikä näemmä kukaan muukaan oppinut. Asuntojen hinnat ovat jatkaneet nousuaan yli kymmenen vuotta ja ihmisillä on ollut usko ikuiseen kasvuun. Ei edes tieto tulevasta laskusuhdanteesta ole estänyt elämään yli varojensa. Ja pankeilla ei ole taaskaan ollut yhteiskuntavastuusta tietoakaan, lainaa on myönnetty liian heppoisin perustein ja liian paljon.
Pankit ovat tehneet lähes samat virheet kuin viimeksi, elinkeinoelämä on lietsonut katteetonta uskoa talouden ikuisesta kasvusta ja hyväuskoinen kansa on mennyt ansaan. Ja nyt on jo varmaa, että häviäjiä ovat ne, joilla on kaikkein vähiten. Aivan kuten viimeksikin. Nyt on todellakin paskat housussa ja todellisuutta yritetään pakoilla mitä erikoisemmin keinoin. Asuntoministeri Jan Vapaavuori tarkoittaa varmasti hyvää ehdottaessaan, että valtio osittain takaisi työttömiksi jäävien asuntovelallisten lainan. Itse vain näen todennäköisimpänä vaihtoehtona sen, että keinotekoisesti pidetään asuntojen hinnat ylhäällä, kysynnän ja tarjonnan lakia vääristäen.
Väärää asuntopolitiikkaa on tehty pitkään, mutta tämä ei tule kuin siirtämään ongelmaa, todellista ratkaisua siitä ei ole. Nyt pitää vaikka velkarahalla satsata julkisiin investointeihin ja panostettava runsaalla kädellä vuokra-asuntotuotantoon. Vuokrien hinnat ovat nyt jo omistusasuntoihin nähden aivan liian korkealla ja Vapaavuoren ehdotus ei ainakaan tule laskemaan vuokra-asuntojen kysyntää. Todennäköisesti edessä on vuokrien jyrkkä nousu, eikä omistusasuntojenkaan hinnassa ole odotettavissa laskua.
Tässä hommassa ikävin puoli on se, että asuntovelalliset häviävät joka tapauksessa. Ongelma on vuokrasääntelyn puuttuminen ja liian vähäinen vuokra-asuntotuotanto jo pitkältä ajalta. Lisäksi voidaan kyllä kysyä kuluttajienkin vastuuta, että mikä on se logiikka, joka ajaa elämään yli varojensa. Ja nyt ei ole kyse mistään pikavipistä tai osamaksulla ostetusta tietokoneesta, vaan asunnosta, josta on maksettu tolkutonta ylihintaa.
Pankit ja elinkeinoelämä mokasivat, vastuu siirtyy veronmaksajille. Tässä maailmassa ei ole yksityisiä tappioita eikä yhteisiä voittoja.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Vastakkainasettelu on demokratian tae
Bob Helsinki julisti syksyllä 2005, että vastakkainasettelun aika on ohi. Olemme kaikki kuulemma yhdessä veneessä ja meidän menestystä ei saa vaarantaa turhalla vastakkainasettelulla. Kaunis ajatus varmasti vai onko sittenkään? Onko se sittenkin merkki stalinistisesta ajattelusta?
Tutkailin tänään Hämeenlinnan tuoreiden valtuutettujen listaa ja erityisen surulliseksi tulin päätyessäni nuoren kokoomuslaisen valtuutetun Eetu Jahkosen kotisivuille. Eetu kirjoittaa sivuillaan seuraavaa:
Mielestäni tässä on hyvin samankaltaista ajattelua kuin 1970-luvulla vahvimmillaan olleessa taistolaisliikkeessä. Pyrkimystä vain yhteen totuuteen, ilman minkäänlaisia myönnytyksiä. Tietty tällainen ajattelu voidaan laittaa nuoruuden piikkiin, kun kauppakorkeakoulussa kerrotut teoriat vaikuttavat selkeiltä vastauksilta. Aivan kuten 1970-luvulla taistolaisnuorison mielestä Marxin teoriat vaikuttivat yksinkertaisilta vastauksilta ongelmiin.
Kokoomusnuorison pitäisi kuitenkin muistaa, että eri ryhmillä on erilaiset intressit. Ei maailmaa voi rakentaa pelkästään pääoman näkökulmasta, kuten ei myöskään sitä voi rakentaa pelkästään työläisen näkökulmasta. Siksi tarvitaan vastakkainasettelua. Koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu vastakkainasetteluun ja eri ryhmien tekemiin kompromisseihin.
Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää työn ja pääoman välistä ristiriitaa. Kun ammattiyhdistysliike pyrkii vähentämään työstä syntyvää lisäarvoa ja lisäämään työntekijälle kuuluvaa osuutta oman työn arvosta, niin työnantajapuoli pyrkii lisäämään työstä syntyvää voittoa voidakseen mahdollistaa uudet investoinnit ja takaamaan työnantajalle suuremmat voitot. Tässä on kuitenkin pyritty jonkinlaisiin kompromisseihin, sillä molempien etujen mukaista on, että on työpaikkoja ja koneisto rullaa. Molemmat ovat tulleet tilanteessa vastaan. Työntekijöiden aseena neuvotteluissa on joukkovoima, jolla työpaikat saadaan pysähdyksiin, työnantajalla taas raha, jonka ne maksavat työntekijälle korvaukseksi työstä.
Samoin myös politiikassa tarvitaan vastakkainasettelua. Koskaan ei saada täydellistä järjestelmää, mutta demokratiassa on tärkeää, että yksikään ryhmä ei koe itseään yhteiskunnan ulkopuoliseksi. Siksi tarvitsemme puolustajia myös kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja niille joiden ääni ei kuulu muuten. Vastakkainasettelun poistaminen tarkoittaa harvainvaltaa ja yhtä totuutta.
Neuvostoliitossa ei ollut vastakkainasettelua. Siellä ei myöskään ollut demokratiaa, kansalaisoikeuksia eikä sananvapautta. Siellä oli muutenkin asiat aikalailla päin vittua.
Tutkailin tänään Hämeenlinnan tuoreiden valtuutettujen listaa ja erityisen surulliseksi tulin päätyessäni nuoren kokoomuslaisen valtuutetun Eetu Jahkosen kotisivuille. Eetu kirjoittaa sivuillaan seuraavaa:
Oikeistopuolue X kannattaa ehdotusta 1 ja vasemmistopuolue Y ehdotusta 2. Molemmat ehdotukset tuntuvat toimivilta, vain arvopohja erottaa ratkaisuehdotukset. Molemmilla on myös yhtä paljon kannatusta sekä kuntalaisten että valtuutettujen keskuudessa. Valtuustossa ei kuitenkaan päästä yksimielisyyteen asiasta, joten asiasta väännetään ratkaisu Ö, joka on 1:n ja 2:n kompromissi. Kompromissin seurauksena päästään ratkaisuun, joka ei toimi, kukaan ei ole sitä kannattanut, siitä ei kukaan pidä, eikä sitä voida toteuttaa.
Mielestäni tässä on hyvin samankaltaista ajattelua kuin 1970-luvulla vahvimmillaan olleessa taistolaisliikkeessä. Pyrkimystä vain yhteen totuuteen, ilman minkäänlaisia myönnytyksiä. Tietty tällainen ajattelu voidaan laittaa nuoruuden piikkiin, kun kauppakorkeakoulussa kerrotut teoriat vaikuttavat selkeiltä vastauksilta. Aivan kuten 1970-luvulla taistolaisnuorison mielestä Marxin teoriat vaikuttivat yksinkertaisilta vastauksilta ongelmiin.
Kokoomusnuorison pitäisi kuitenkin muistaa, että eri ryhmillä on erilaiset intressit. Ei maailmaa voi rakentaa pelkästään pääoman näkökulmasta, kuten ei myöskään sitä voi rakentaa pelkästään työläisen näkökulmasta. Siksi tarvitaan vastakkainasettelua. Koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu vastakkainasetteluun ja eri ryhmien tekemiin kompromisseihin.
Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää työn ja pääoman välistä ristiriitaa. Kun ammattiyhdistysliike pyrkii vähentämään työstä syntyvää lisäarvoa ja lisäämään työntekijälle kuuluvaa osuutta oman työn arvosta, niin työnantajapuoli pyrkii lisäämään työstä syntyvää voittoa voidakseen mahdollistaa uudet investoinnit ja takaamaan työnantajalle suuremmat voitot. Tässä on kuitenkin pyritty jonkinlaisiin kompromisseihin, sillä molempien etujen mukaista on, että on työpaikkoja ja koneisto rullaa. Molemmat ovat tulleet tilanteessa vastaan. Työntekijöiden aseena neuvotteluissa on joukkovoima, jolla työpaikat saadaan pysähdyksiin, työnantajalla taas raha, jonka ne maksavat työntekijälle korvaukseksi työstä.
Samoin myös politiikassa tarvitaan vastakkainasettelua. Koskaan ei saada täydellistä järjestelmää, mutta demokratiassa on tärkeää, että yksikään ryhmä ei koe itseään yhteiskunnan ulkopuoliseksi. Siksi tarvitsemme puolustajia myös kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja niille joiden ääni ei kuulu muuten. Vastakkainasettelun poistaminen tarkoittaa harvainvaltaa ja yhtä totuutta.
Neuvostoliitossa ei ollut vastakkainasettelua. Siellä ei myöskään ollut demokratiaa, kansalaisoikeuksia eikä sananvapautta. Siellä oli muutenkin asiat aikalailla päin vittua.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Ihminen, jonka haluaisin tavata
Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen, Esko Aho ja ketä heitä nyt onkaan. Merkittäviä henkilöitä ja varmasti pitkä kokemus politiikasta ja varmasti kovia esittämään näkemyksensä asioista, mutta jos vain yhden ihmisen saisin valita, niin hän ei olisi poliitikko.
Ismo Alanko, Jari Tervo, Vesa-Matti Loiri, M.A. Numminen, Ville Valo, Kari Hotakainen, Martti Syrjä ja ketä heitä nyt onkaan. Merkittäviä henkilöitä ja varmasti pitkä kokemus taiteesta ja varmasti kovia esittämään näkemyksensä asioista, mutta jos vain yhden ihmisen saisin valita, niin hän ei olisi taiteilija.
Jari Litmanen, Lasse Viren, Arto Bryggare, Toni Nieminen, Atik Ismail, Janne Holmen, Aleksei Jeremenko Junior ja ketä heitä nyt onkaan. Merkittäviä henkilöitä ja varmasti pitkä kokemus urheilusta ja varmasti kovia esittämään näkemyksensä asioista, mutta jos vain yhden ihmisen saisin valita, niin hän ei olisi urheilija.
Tätä leikkimistä nyt voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä maailmassa on hyvin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden tapaaminen olisi varmasti hieno kokemus. Mielenkiintoisella ihmisellä on särmää, hänellä on vahvoja mielipiteitä, hän ei välitä ulkopuolisten arvostelusta ja mielipiteistä.
Miksi haluan tavata nimenomaan tämän tietyn henkilön? Hän on älykäs, hän on sivistynyt, hänellä on vahvat näkemykset monista asioista, hän on hyvin monista asioista kanssani eri mieltä, hän ei ole oikeastaan vaikuttanut ajattelutapaani millään tavalla, mutta hänellä on kiistattomat meriittinsä.
Hän on Loka Laitinen.
Koko asia tuli mieleeni, kun luin Ylioppilaslehden artikkelin Loka Laitisesta. Meillä ei ole Loka Laitisen kanssa oikeastaan mitään yhteistä ja lopulta hyvinkin paljon. Mielestäni Loka Laitinen on monesti kuin rikkinäinen levy ja hyvin ennalta-arvattava kirjoittaja, toisaalta hän saattaa yllättää lukijansa täysin. Olen melkein kaikesta hänen kanssaan eri mieltä, mutta joskus olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Ja pidän ihmisistä, jotka ovat täynnä ristiriitoja, heissä on jotain kiehtovaa.
Loka, jos satut kuulemaan tästä, niin lähetä vaikka sähköpostia, niin käydään kaljalla joku kerta.
Ismo Alanko, Jari Tervo, Vesa-Matti Loiri, M.A. Numminen, Ville Valo, Kari Hotakainen, Martti Syrjä ja ketä heitä nyt onkaan. Merkittäviä henkilöitä ja varmasti pitkä kokemus taiteesta ja varmasti kovia esittämään näkemyksensä asioista, mutta jos vain yhden ihmisen saisin valita, niin hän ei olisi taiteilija.
Jari Litmanen, Lasse Viren, Arto Bryggare, Toni Nieminen, Atik Ismail, Janne Holmen, Aleksei Jeremenko Junior ja ketä heitä nyt onkaan. Merkittäviä henkilöitä ja varmasti pitkä kokemus urheilusta ja varmasti kovia esittämään näkemyksensä asioista, mutta jos vain yhden ihmisen saisin valita, niin hän ei olisi urheilija.
Tätä leikkimistä nyt voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä maailmassa on hyvin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden tapaaminen olisi varmasti hieno kokemus. Mielenkiintoisella ihmisellä on särmää, hänellä on vahvoja mielipiteitä, hän ei välitä ulkopuolisten arvostelusta ja mielipiteistä.
Miksi haluan tavata nimenomaan tämän tietyn henkilön? Hän on älykäs, hän on sivistynyt, hänellä on vahvat näkemykset monista asioista, hän on hyvin monista asioista kanssani eri mieltä, hän ei ole oikeastaan vaikuttanut ajattelutapaani millään tavalla, mutta hänellä on kiistattomat meriittinsä.
Hän on Loka Laitinen.
Koko asia tuli mieleeni, kun luin Ylioppilaslehden artikkelin Loka Laitisesta. Meillä ei ole Loka Laitisen kanssa oikeastaan mitään yhteistä ja lopulta hyvinkin paljon. Mielestäni Loka Laitinen on monesti kuin rikkinäinen levy ja hyvin ennalta-arvattava kirjoittaja, toisaalta hän saattaa yllättää lukijansa täysin. Olen melkein kaikesta hänen kanssaan eri mieltä, mutta joskus olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Ja pidän ihmisistä, jotka ovat täynnä ristiriitoja, heissä on jotain kiehtovaa.
Loka, jos satut kuulemaan tästä, niin lähetä vaikka sähköpostia, niin käydään kaljalla joku kerta.
torstai 1. tammikuuta 2009
Uusi alku
Joku viisaampi sanoi joskus, että kaikki uusi pitää aloittaa aamulla ja mieluusti viikon alussa, ehkä vielä mieluusti kuukauden alussa. No ehkä vuoden alku ja vuoden ensimmäinen ilta on riittävän hyvä aika uuteen alkuun. Miksi uutta alkua pitäisi hakea, joku tietää, mutta ehkä lienee parempi listailla vanhoja syntejä, käydä ne läpi ja sen jälkeen voi sitten joku pikkusieluisempi käydä niitä läpi jos haluaa minua niillä vainota. Itse elän niiden kanssa ihan sulassa sovussa, en minä niistä ole ylpeä.
Olen siis 25-vuotias, nuorisopolitiikkaa joskus aktiivisemmin harjoittanut nuorimies Hämeenlinnasta. Olin vuonna 2007 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana saaden 429 ääntä, mikä oli minulle pettymys. Vaikka toki täytyy olla ylpeä siitä, että 428 muutakin ihmistä tässä vaalipiirissä oli sitä mieltä, että olen hyvä edustaja heille. Siitä kiitos ja samalla pahoitteluni heidän pettämisestään. Ei ole ollut hyvä elää valheessa ja näyttää väärää julkikuvaa ihmisille, jotain mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Ajatusmaailmaani en ole hylännyt, siinä ei ollut mitään väärää, muutamissa teoissani kylläkin oli.
Ensimmäiseksi on varmaan syytä mainita tuo kesällä 2007 julkisuuteen tullut asia, kun Hämeenlinnan seudun Vasemmistonuorten puheenjohtajana olin vuosina 2006-2007 kavaltanut sievoisen summan rahaa yhdistyksen tililtä. Ei sitä tarvitse selitellä, eikä se selittämällä miksikään muutu. Tehty mikä tehty, asia ei itsesäälissä märehtimällä tule koskaan muuttumaan. Tuostakin asiasta lopun kaiken katson vain hyötyneeni, ihmisenä. Nyt tiedän ettei maailmassa ole asiaa joka jaksaisi ravisuttaa, kun lehdet ryöpyttävät kiitettävästi ja jokunen ihminen on vieläkin minulla sydänjuuriaan myöten vihainen. Kestän minä sen, enkä minä heitä voi syyttää väärästä reaktiosta. Ei tekoni ollut oikeutettu ja aiheutti turhaa työtä ja harmia ihmisille. Muutaman ystävyyssuhteen menetin siinä, mutta näin käy joskus. Huomasin myös kuinka hyviä ihmisiä lähipiirissäni on ja olen saanut sen jälkeen lisää todellisia ystäviä, joista tiedän, että voin luottaa heihin nyt ja tulevaisuudessa.
Ei tämä ole ainoa katumisen arvoinen juttu elämässäni, eikä edes pahimmasta päästä. Samana kesänä sain myös tuomion rattijuopumuksesta, asia jota kadun syvästi ja jota en ole kovin monelle ihmiselle kertonut. Ja jos yhden asian voisin elämässäni tehdä tekemättömäksi, olisi se tämä. Sillekään en mitään voi enää, tehty mikä tehty. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja ei tapahtunut mitään peruuttamatonta. Ehkä sekin sitten lopun kaiken teki minulle ihan hyvää. Pakko se tuonkin jälkeen on vain jatkaa eteenpäin.
Taannoin olen saanut myöskin potkut töistä, kun en ole käynyt työmaalla. Ja mikäs siinä, kyllä minäkin työnantajana heittäisin pois töistä tyypin, joka ei siellä käy. Hyvin ymmärrettävää. Tuolle toiminnalle en keksi selitystä ja vittuakos sitä selittelemään, paskasti toimittu.
Olen myös aikoinaan sotkenut talousasiani pahemman kerran, pahimpana munauksena aikanaan vuokra-asunnostani saamani häätö maksamattomien vuokrien takia. Talousasiat olivat tuolloin hyvin sekaisin ja muu elämä monen vuoden aikana, velkaa oli joka suuntaan. Ei niitäkään tekoja saa pois, mutta kyllä sen tietää, että nuokin on kestänyt. Ainahan sitä on oltu köyhiä, lapsesta asti, mutta ei se elämääni ainakaan helpottanut.
Olen myös kokeillut erilaisia huumausaineita ja käyttänyt railakkaasti alkoholia. Ne lievittivät pahaa oloa. Mielestäni päihteitä tulisi käyttää vain hauskanpitoon, ei pahan olon peittämiseen. Kun päihteiden käytön saa jollain tavalla kuriin, niin huomaa elämänlaadun paranevan. Voi fyysisesti ja henkisesti paremmin ja tunnetilat ovat vahvempia. Miellyttävää.
En väitä, että ongelmani olisivat historiaa, tuskin ovat koskaan. Ongelmatonta ihmistä ei olekaan. Vielä typerämpää on peitellä niitä ja lakaista asiat maton alle. Sillä ei voita mitään. Kuitenkin noiden asioiden pohtiminen ei auta mitään, niitä asioita ei vaan saa tekemättömiksi vaikka kuinka haluaisi. Olisihan se helppoa palata seitsemän vuotta ajassa taaksepäin tällä elämänkokemuksella, mutta olisinko silloin se sama ihminen? Olisinko se sama ihminen, joka tuntee myötätuntoa yhteiskunnan vähävaraisia, moniongelmaisia ja päähänpotkittuja kohtaan? Vai olisinko sellainen kermaperse, jolle kaikki on tullut valmiina ja helpolla? En kyllä kellekään suosittele tekemieni asioiden kokeilemista kuitenkaan.
Nyt on siis tullut listattua pahimmat töppäilyt elämästäni, joten taidan aloittaa keskittymisen tulevaisuuteen. Tarkoitus on hoitaa seuraavan vuoden aikana lukio päätökseen ja pyrkiä opiskelemaan johonkin hienoon oppilaitokseen, tämä näin ensimmäisenä suunnitelmana, ehkä voin antaa jotain tälle yhteiskunnalle ja tehdä tästä paremman paikan elää.
Ehkä joskus vielä palaan politiikkaan, ehkä en. Sen opin, että politiikka tekee ihmiselle henkistä väkivaltaa ja sitä en halua kokea, vaan aion pitää periaatteeni tulevaisuudessakin, enkä aio haalia valtaa vain vallan vuoksi. Joku toinen pitää siitä ja en siitä heitä liikaa tuomitse jos se heidät tekee onnelliseksi. Itse haluan olla auttamassa kaltaisiani ihmisiä. Ei yksi tai kaksi tai kolmekymmentäviisikään mokaa ole sellaista, etteikö sitä voisi jossain vaiheessa saada asioita kuntoon ja tehdä asiat kokonaan uusiksi. Paremmin.
Ehkä jonain päivänä tämä yhteiskunta on sellainen, jossa virheitä tehnyt ihminen ei ole hylkiö, vaan häntä yritetään auttaa ja tukea, jotta hän saisi asiansa kuntoon. Ei elämä ole suorittamista, vaan elämistä varten.
Olen siis 25-vuotias, nuorisopolitiikkaa joskus aktiivisemmin harjoittanut nuorimies Hämeenlinnasta. Olin vuonna 2007 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana saaden 429 ääntä, mikä oli minulle pettymys. Vaikka toki täytyy olla ylpeä siitä, että 428 muutakin ihmistä tässä vaalipiirissä oli sitä mieltä, että olen hyvä edustaja heille. Siitä kiitos ja samalla pahoitteluni heidän pettämisestään. Ei ole ollut hyvä elää valheessa ja näyttää väärää julkikuvaa ihmisille, jotain mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Ajatusmaailmaani en ole hylännyt, siinä ei ollut mitään väärää, muutamissa teoissani kylläkin oli.
Ensimmäiseksi on varmaan syytä mainita tuo kesällä 2007 julkisuuteen tullut asia, kun Hämeenlinnan seudun Vasemmistonuorten puheenjohtajana olin vuosina 2006-2007 kavaltanut sievoisen summan rahaa yhdistyksen tililtä. Ei sitä tarvitse selitellä, eikä se selittämällä miksikään muutu. Tehty mikä tehty, asia ei itsesäälissä märehtimällä tule koskaan muuttumaan. Tuostakin asiasta lopun kaiken katson vain hyötyneeni, ihmisenä. Nyt tiedän ettei maailmassa ole asiaa joka jaksaisi ravisuttaa, kun lehdet ryöpyttävät kiitettävästi ja jokunen ihminen on vieläkin minulla sydänjuuriaan myöten vihainen. Kestän minä sen, enkä minä heitä voi syyttää väärästä reaktiosta. Ei tekoni ollut oikeutettu ja aiheutti turhaa työtä ja harmia ihmisille. Muutaman ystävyyssuhteen menetin siinä, mutta näin käy joskus. Huomasin myös kuinka hyviä ihmisiä lähipiirissäni on ja olen saanut sen jälkeen lisää todellisia ystäviä, joista tiedän, että voin luottaa heihin nyt ja tulevaisuudessa.
Ei tämä ole ainoa katumisen arvoinen juttu elämässäni, eikä edes pahimmasta päästä. Samana kesänä sain myös tuomion rattijuopumuksesta, asia jota kadun syvästi ja jota en ole kovin monelle ihmiselle kertonut. Ja jos yhden asian voisin elämässäni tehdä tekemättömäksi, olisi se tämä. Sillekään en mitään voi enää, tehty mikä tehty. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja ei tapahtunut mitään peruuttamatonta. Ehkä sekin sitten lopun kaiken teki minulle ihan hyvää. Pakko se tuonkin jälkeen on vain jatkaa eteenpäin.
Taannoin olen saanut myöskin potkut töistä, kun en ole käynyt työmaalla. Ja mikäs siinä, kyllä minäkin työnantajana heittäisin pois töistä tyypin, joka ei siellä käy. Hyvin ymmärrettävää. Tuolle toiminnalle en keksi selitystä ja vittuakos sitä selittelemään, paskasti toimittu.
Olen myös aikoinaan sotkenut talousasiani pahemman kerran, pahimpana munauksena aikanaan vuokra-asunnostani saamani häätö maksamattomien vuokrien takia. Talousasiat olivat tuolloin hyvin sekaisin ja muu elämä monen vuoden aikana, velkaa oli joka suuntaan. Ei niitäkään tekoja saa pois, mutta kyllä sen tietää, että nuokin on kestänyt. Ainahan sitä on oltu köyhiä, lapsesta asti, mutta ei se elämääni ainakaan helpottanut.
Olen myös kokeillut erilaisia huumausaineita ja käyttänyt railakkaasti alkoholia. Ne lievittivät pahaa oloa. Mielestäni päihteitä tulisi käyttää vain hauskanpitoon, ei pahan olon peittämiseen. Kun päihteiden käytön saa jollain tavalla kuriin, niin huomaa elämänlaadun paranevan. Voi fyysisesti ja henkisesti paremmin ja tunnetilat ovat vahvempia. Miellyttävää.
En väitä, että ongelmani olisivat historiaa, tuskin ovat koskaan. Ongelmatonta ihmistä ei olekaan. Vielä typerämpää on peitellä niitä ja lakaista asiat maton alle. Sillä ei voita mitään. Kuitenkin noiden asioiden pohtiminen ei auta mitään, niitä asioita ei vaan saa tekemättömiksi vaikka kuinka haluaisi. Olisihan se helppoa palata seitsemän vuotta ajassa taaksepäin tällä elämänkokemuksella, mutta olisinko silloin se sama ihminen? Olisinko se sama ihminen, joka tuntee myötätuntoa yhteiskunnan vähävaraisia, moniongelmaisia ja päähänpotkittuja kohtaan? Vai olisinko sellainen kermaperse, jolle kaikki on tullut valmiina ja helpolla? En kyllä kellekään suosittele tekemieni asioiden kokeilemista kuitenkaan.
Nyt on siis tullut listattua pahimmat töppäilyt elämästäni, joten taidan aloittaa keskittymisen tulevaisuuteen. Tarkoitus on hoitaa seuraavan vuoden aikana lukio päätökseen ja pyrkiä opiskelemaan johonkin hienoon oppilaitokseen, tämä näin ensimmäisenä suunnitelmana, ehkä voin antaa jotain tälle yhteiskunnalle ja tehdä tästä paremman paikan elää.
Ehkä joskus vielä palaan politiikkaan, ehkä en. Sen opin, että politiikka tekee ihmiselle henkistä väkivaltaa ja sitä en halua kokea, vaan aion pitää periaatteeni tulevaisuudessakin, enkä aio haalia valtaa vain vallan vuoksi. Joku toinen pitää siitä ja en siitä heitä liikaa tuomitse jos se heidät tekee onnelliseksi. Itse haluan olla auttamassa kaltaisiani ihmisiä. Ei yksi tai kaksi tai kolmekymmentäviisikään mokaa ole sellaista, etteikö sitä voisi jossain vaiheessa saada asioita kuntoon ja tehdä asiat kokonaan uusiksi. Paremmin.
Ehkä jonain päivänä tämä yhteiskunta on sellainen, jossa virheitä tehnyt ihminen ei ole hylkiö, vaan häntä yritetään auttaa ja tukea, jotta hän saisi asiansa kuntoon. Ei elämä ole suorittamista, vaan elämistä varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
