perjantai 6. helmikuuta 2009

Haistakaa paska koko valtiovalta

Olenpa ollu tässä lähemmäs viikon kipeenä ja nyt olo on alkanut parantumaan vasta, mutta viikon aikana kyllä harmitti todella paljon. Ei oikein tiennyt kelle olisin vihainen, joten päätin syyttää aikamme muovisinta tuotetta. Haista paska Jyrki Katainen. Olet aivan perseestä, sua ei jaksa, ei kuunnella ja vielä vähemmän lukea sinun käsittämättömän huonoja tekstejäsi. En ees ymmärrä miten tuollainen evoluution täyskäännös voi olla Suomen valtiovarainministerinä. Mene vittuun!

Matti Vanhasta ei jaksa ees haukkua, se on niin säälittävä. Alexander Stubb on muuten vaan pihalla ja Tarja Cronberg aiheuttaa joka kerta oksennusreaktion, kun avaa suunsa. Kuinka ihminen voi räpyttää silmiään 150 kertaa minuutissa? Jutta Urpilainen on muuten vaan ihan vitsi, sedät kertoo mitä Jutan pitää tehdä, näin se demareiden nuorennusleikkaus toimii. Suosittelisin Iisakkia puheenjohtajaksi, ainoa meikäläisen hikisiä sukkia karismaattisempi alle 50-vuotias demari Suomessa.

Jussi Halla-aho on friikki. Siis sellainen nörtti, jolle naurettiin koulussa. No onhan Jussi saanut rikkaan vaimon ja perintökämpän, josta voi spämmätä muka-analyyttista paskaansa maailmalle. Toki parhaaseen stalinistiseen tyyliin Halla-aho valitsee lähteensä ja käyttää niitä hyvin rajoitetusti. Tosin suurin osa energiasta taitaa mennä näppäimistön pyyhkimiseen kuolasta. En kyllä pysty ymmärtämään, että miksi tuollaista hikistä nörttispämmäriä äänestää niin moni suomalainen. Tervetuloa 2000-luvulle juntti, stalinismi ei ole tän vuosituhannen aate toivottavasti.

Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero, Timo Soini on hetero. Jos Veikko Vennamo saisi kuulla millaista politiikkaa hänen nimissään tehdään, niin kyllä miesvainaa pyörisi haudassaan melkoiseen tahtiin. Mies, joka asutti puoli miljoonaa pakolaista Suomeen paikallisten vastustuksesta huolimatta, tuskin hyväksyisi nykyistä maahanmuuttajavihamielistä linjaa. Veikko Vennamo, joka puolusti vähävaraisia ihmisiä, tuskin olisi kääntänyt selkäänsä lähes kaikkensa menettäneille. Timo Soini on sen tehnyt, vain saadakseen valtaa. Säälittävä populisti.

Sääli, että Veikko Vennamon nimeä loataan tuolla tavalla. Vennamo on kuitenkin ainoa suomalainen, jolle olisi kuulunut myöntää Nobelin rauhanpalkinto karjalaisevakkojen asuttamisesta. Jussi Halla-aho ja Timo Soini eivät ansaitse edes tulla mainituksi Veikko Vennamon yhteydessä. Työväen asiahan nyt ei ole esimerkiksi Halla-ahoa koskaan kiinnostanut. Ja miksi olisikaan? Onhan se mukavampi kirjoittaa maahanmuuttokriittistä blogiaan Eirasta perintökämpästään. Siinä ei paljon duunari käy mielessä.

Ai niin, haistakaa paska.

2 kommenttia:

  1. Olet oppinut näköjään koulussa yhden asian; sanomaan "haista vittu". Toivottavasti opit joskus argumentoimaan ja tekemään muutakin kuin loisimaan muiden kustannuksella.

    "Tosin suurin osa energiasta taitaa mennä näppäimistön pyyhkimiseen kuolasta. "

    Kun vertaan Halla-ahon ja J. Korhosen tekstien diskurssia toisiinsa sen pyyheliinan tarpeen löytyvän jostain muualta, kuin ensin mainitun henkilön kirjoituspöydältä.

    Tämä tosin ihan subjektiivisena arviona - saatan olla väärässäkin.

    VastaaPoista