Pakko kirjoittaa

Jollekin se on laulaminen, jollekin soittaminen. Joku toinen laulaa, joku tanssii, joku pelaa futista. Yksi esiintyy näytelmissä ja kolmas toimii politiikassa. Jokainen tarvitsee kanavan itsensä ilmaisemiseen. Jotain mihin on intohimoa enemmän kuin mihinkään muuhun.

Minulle se on kirjoittaminen.

Ei sillä, että tarvitsisi olla mikään superlahjakkuus siinä millä itseään ilmaisee, mutta tärkeää on kokea se osaksi itseään ja omimmaksi tavaksi ilmaista itseään. Sen tiedän, että kirjoittaminen on osa identiteettiäni, on pakko jotain tekstiä vääntää johonkin joka päivä. Ei väliä, vaikka se olisi ärveetä paskaa, aika usein se onkin, mutta silloin on todennäköisempää tehdä joku loistava oivallus.

Ja kirjoittaminen on ainoa tapa, jolla osaan ilmaista itseäni, tunteitani ja ajatuksiani riittävän selkeästi. Joskus en osaa ajatella selkeästi, joten teksti ei ole selkeä. Se ei ole silloin tarkoitettukaan selkeäksi. Olisi typerä kirjoittaa selkeästi epäselvä ajatus. Mutta en myöskään osaa sanoa asioita muutenkaan kuin kirjoittamalla. Kovasti yritän oppia ihan todelliseen kommunikointiin, mutta on helppo peittää todellinen minänsä sen kuoren alle. Kirjoittaessa itsensä pettäminen ei onnistu, eikä sille ole tarvetta.

Kun löytää todellisen intohimonsa, niin siihen syntyy riippuvuus ja ilman sitä ei tunne elävänsä. On vain pakko kirjoittaa, lenkkeillä, laulaa, soittaa tai mitä tahansa sitä tekeekin. Ja se tunne, se on jotain mitä ei voi saada mistään muualta ja sen tietää itsekin.

Todellisuudessa mulla oli pää ihan tyhjä, mutta aattelin että plokia on hyvä päivittää väliin, ettei tule hirvittäviä taukoja. Joten kirjoitin.