Tutkailin tänään Hämeenlinnan tuoreiden valtuutettujen listaa ja erityisen surulliseksi tulin päätyessäni nuoren kokoomuslaisen valtuutetun Eetu Jahkosen kotisivuille. Eetu kirjoittaa sivuillaan seuraavaa:
Oikeistopuolue X kannattaa ehdotusta 1 ja vasemmistopuolue Y ehdotusta 2. Molemmat ehdotukset tuntuvat toimivilta, vain arvopohja erottaa ratkaisuehdotukset. Molemmilla on myös yhtä paljon kannatusta sekä kuntalaisten että valtuutettujen keskuudessa. Valtuustossa ei kuitenkaan päästä yksimielisyyteen asiasta, joten asiasta väännetään ratkaisu Ö, joka on 1:n ja 2:n kompromissi. Kompromissin seurauksena päästään ratkaisuun, joka ei toimi, kukaan ei ole sitä kannattanut, siitä ei kukaan pidä, eikä sitä voida toteuttaa.
Mielestäni tässä on hyvin samankaltaista ajattelua kuin 1970-luvulla vahvimmillaan olleessa taistolaisliikkeessä. Pyrkimystä vain yhteen totuuteen, ilman minkäänlaisia myönnytyksiä. Tietty tällainen ajattelu voidaan laittaa nuoruuden piikkiin, kun kauppakorkeakoulussa kerrotut teoriat vaikuttavat selkeiltä vastauksilta. Aivan kuten 1970-luvulla taistolaisnuorison mielestä Marxin teoriat vaikuttivat yksinkertaisilta vastauksilta ongelmiin.
Kokoomusnuorison pitäisi kuitenkin muistaa, että eri ryhmillä on erilaiset intressit. Ei maailmaa voi rakentaa pelkästään pääoman näkökulmasta, kuten ei myöskään sitä voi rakentaa pelkästään työläisen näkökulmasta. Siksi tarvitaan vastakkainasettelua. Koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu vastakkainasetteluun ja eri ryhmien tekemiin kompromisseihin.
Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää työn ja pääoman välistä ristiriitaa. Kun ammattiyhdistysliike pyrkii vähentämään työstä syntyvää lisäarvoa ja lisäämään työntekijälle kuuluvaa osuutta oman työn arvosta, niin työnantajapuoli pyrkii lisäämään työstä syntyvää voittoa voidakseen mahdollistaa uudet investoinnit ja takaamaan työnantajalle suuremmat voitot. Tässä on kuitenkin pyritty jonkinlaisiin kompromisseihin, sillä molempien etujen mukaista on, että on työpaikkoja ja koneisto rullaa. Molemmat ovat tulleet tilanteessa vastaan. Työntekijöiden aseena neuvotteluissa on joukkovoima, jolla työpaikat saadaan pysähdyksiin, työnantajalla taas raha, jonka ne maksavat työntekijälle korvaukseksi työstä.
Samoin myös politiikassa tarvitaan vastakkainasettelua. Koskaan ei saada täydellistä järjestelmää, mutta demokratiassa on tärkeää, että yksikään ryhmä ei koe itseään yhteiskunnan ulkopuoliseksi. Siksi tarvitsemme puolustajia myös kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja niille joiden ääni ei kuulu muuten. Vastakkainasettelun poistaminen tarkoittaa harvainvaltaa ja yhtä totuutta.
Neuvostoliitossa ei ollut vastakkainasettelua. Siellä ei myöskään ollut demokratiaa, kansalaisoikeuksia eikä sananvapautta. Siellä oli muutenkin asiat aikalailla päin vittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti